Liinailu raskausaikana
Helposti ajatellaan, että äidin ollessa raskaana ei voi käyttää
kantoliinaa. Itse asiassa kantoliina helpottaa raskaana olevan äidin
arkea. Lapsi tarvitsee läheisyyttä vaikka äiti ei jaksaisikaan nostella
syliin. Liinan avulla lapsen saa helposti hetkeksi lähelle, eivätkä
äidin käsivarret ja selkä väsy. Usein isommat lapset kuitenkin haluavat
itsekin kävellä ja kantamisaika jää lyhyeksi.
Raskausaikana erilaiset kantotavat tulevat tärkeäksi, kun kasvava
vatsa on otettava huomioon. Alkuraskaudesta voi ihan huoletta kantaa
lasta sekä edessä ristisidonnoissa tai takana, vaikka liina menisikin
vyötärön kohdalta. Vatsan kasvaessa itse kullekin tulee jossain
vaiheessa raja vastaan, jolloin edessä kantaminen ei tunnu mukavalta.
Minulla se raja oli raskausviikkojen 12 kohdalla, monilla paljon
myöhemmin. Silloinkin pystyi kantamaan lyhyitä matkoja etupuolella,
esim. lasta nukuttaessa päiväunille.
Rengasliinalla on mukavaa kantaa lasta lonkalla tai selän puolella
vaikka vauvamaha olisi jo isokin. Ainoa haitta on, ettei siinä
useimmiten jaksa kantaa isompaa taaperoa kovinkaan pitkään. Rengasliina
on kuitenkin tässäkin hyvä pikaliina. Sillä on helppo kantaa lyhyehköjä
matkoja, esim. väsähtäneen lapsen leikkikentältä kotiin tai kaupassa
ostosreissun ajan. Pienen kokonsa ansiosta se on aina helppo ottaa
mukaan ja on varalla, jos lapsi ei jaksakaan itse kävellä.
Monet ovat kokeneet neliöliinat ja pitkän liinan selkäreppusidonnat
kätevinä raskausajan kantamiseen. Useissa neliörepuissa eteen tuleva
nauha menee sen verran ylhäältä, ettei se ainakaan alkuraskaudessa
paina vatsaa. Varsinkin nelihihnaisessa neliöliinassa nauhat menevät
läheltä kylkiluita, eivätkä siten paina. Neliöliinoja voi käyttää myös
selkärepun tapaan, jolloin hihnat eivät mene ristiin äidin etupuolelta,
vaan suoraan kainaloiden alta taakse.
Pitkän sidottavan liinan perinteinen selkäreppusidonta, jossa solmu
tulee lapsen pepun alle, on mukava raskausaikana, vaikka vauvamaha
olisikin jo iso. Äidin etupuolelle ei tule yhtään ristiin menevää
liinaa painamassa vatsaa. Selkärepun onnistuminen vaati hiukan
harjoittelua, mutta onnistuessaan se palkitsee.
Liinan avulla raskaana oleva äiti voi tarjota edelleen läheisyyttä lapselleen sekä helpottaa arkeaan.
Hanna Alasalmi
|